Ikkunoissa oli valkeat puoliverhot ja lattioilla pitkät matot. Muistan miten mummu teki itse maalia ja maalasi kesällä lattioita; silloin kuljettiin sisälle välikamarin ikkunasta. Maalin piti kuivua melko kauan. Katosta roikkui vain yksi lamppu, suutarinvalaisin, jonka korkeutta saattoi säätää. Talo oli maakivien päällä – rakennuksen alle nakeltiin rikkoutuneita lasitavaroita ja peltipurkkeja. Talon alta löysi vanhan peltipurkin sekin mies, joka surmasi Soson asemalla aseman väkeä – mies laittoi tähän peltipurkkiin dynamiittia kassakaapin räjäyttämiseksi.
Välikamari oli koko rakennuksen levyinen pitkulainen huone, molemmissa päissä ikkunat. Välikamarissa oli vanha senkki, ylhäällä kaksi laatikkoa ja alempana koko senkin levyisiä laatikoita. Ylimmissä laatikoissa säilytettiin vanhaa paksua perheraamattua, jonka kanteen oli liimattu kuolinilmoituksia ja välissä oli joitakin kirjeitä. Jos heräsin, kun muu väki oli aamutöissä navetassa, menin katselemaan raamattua, vaikka se oli pienempänä kiellettyä. Luulivat, että pidän sitä huonosti ja se rikkoontuu. Sitten oli päästä vedettävä sänky, joka päiväksi koottiin ja tuli korkeaksi petivaatteista, sekä heteka.
Välikamarista mentiin molempiin talon päädyissä oleviin kamareihin. Toisessa asui Liisa-täti ja toinen oli parempi kamari, jossa vieraat yöpyivät. Taisi siellä tytöt nukkua muulloin. Päivisin Eino meni peräkamariin, laittoi oven kiinni, istui keinutuoliin ja lauloi mustaan vahakantiseen vihkoon käsinkirjoitettuja lauluja. Äidin nuorin sisko Annikki muisteli että Vaanakin nuorempana lauloi paljon. Annikki oli löytänyt jostain sellaisia lauluja, joita Vaana nuorena lauloi ja esitti eläkeläisenä toisen naisen kanssa eri tilaisuuksissa.
Päärakennuksen kanssa samansuuntaisesti on talli, ruokapuohi ja vaatepuohi. Tallissa on vanha, iso ja hyväluontoinen hevonen Virkku. Heinänteossa oltaessa mummu toi kahvit niitylle, villasukkaan käärityssä lasipullossa liinan mutkassa. Virkun mahan alle saattoi mennä auringolta suojaan hellepäivänä. Oli niin rauhallinen hevonen, että minäkin uskalsin. Kotona isällä oli työhevosina aivan toisen oloisia hevosia, joita pelkäsin.
Ruokapuohissa oli jyvälaareja ja taikinasaavi säilössä. Jyvälaarissa säilytettiin leipiä ja nisupitkoja, jyvien seassa. Talvisin ne oli jäässä pirttiin tuotaessa, jyvälaari oli tavallaan pakastin.
Rakennuksen päässä oli vaatepuohi täynnä vaatteita ja olkimatrasseja ja ylimääräisiä petivaatteita. Puohin vintillä oli tila, jossa kesäisin nukuttiin. Tämän rakennuksen alle kanat kävivät monesti munimassa ja lapset konttasivat hakemaan munat. Rakennuksen takana oli rante, jossa pilkottiin puita.
Puohin päästä lähti pellon halki polku Junninojalle, polun reunalla kasvoi päivänkakkaroita ja kuminaa – mummu keräsi niitä leipomuksiinsa.
Junninojan törmässä oli lammashaka, vanhanmallinen riu’uista vinoon ladottu aita ja matala puista tehty ladon tapaan, nurkkasalvoksilla oleva matala pärekattoinen lammassuoja, johon lampaat pääsivät sadetta pakoon. Haassa oli yksi iso koivu. Aidan viertä meni polku aivan Junninojan pohjalle jyrkästi. Ojan varressa oli tasainen paikka, jossa oli muuripata; pyykit pestiin siellä toisinaan. Veden ollessa vähissä pyykkipata vietiin Oulujoen rantaan Jaakonmaahan.
Junninojan jyrkässä törmässä oli törmäpääskyn pesiä vierivieressä. Leikittiin ojan liukkailla kivillä ja savisessa maassa. Jalat tulivat varessaappaille. Mummu voiteli ne pesun jälkeen illalla kermalla.
- Leena Anttila – tekstin välittänyt sivustolle Ritva Leinonen