[See image gallery at www.laitasaari.net] Ei tämä ole nyt politiikkaa. Täytyy olla varovainen. En uskalla järkyttää maailmanrauhaa puhumalla esim. pienten kansojen puolesta. Sotakiihkoilu on nyt kertakaikkiaan kielletty, enkä minä yleensä riko sellaisia: en halua enkä uskalla. Mutta pienten lintujen puolesta minä rohkenen puhua. Se ei ole politiikkaa. Ei ainakaan toistaiseksi; vaikka kyllähän jotkut etelän kansat syövät pikkulintuja, niin että: jokohan tämä kuitenkin olisi politiikkaa?
No puhutaan niistä sitten sisäpolitiikan kannalta katsoen. Nykyajan ihmistä ei suinkaan kannata lähestyä kyyneleisin silmin eikä mitenkään vedota hänen ns. parempaan minäänsä, koska hänen maailmankatsomuksensa lepää kokonaan käytännöllisillä linjoilla. Sillä kukapa nyt vaivautuisi säälimään mitättömiä luomakunnan olioita aikana, jolloin kymmenien miljoonien ihmisten henki, turvattomien ihmislasten ja avuttomien naisten hätähuudot eivät vähääkään järkytä maailmanvaltiaitten omiatuntoja, kunhan heidän oma valtapiirinsä vaan yhä laajenee ja he saavat ”turvata maailmanrauhaa”. Kottaraisparvet lentelevät puu puulta etsien sopivaa koloa tulevalle perheelleen; västäräkki keikuttaa jo pyrstöään ja kiuru polttavassa lemmen tuskassaan kutsuu toveriaan yhteistyöhön, minkä luonto on sille määrännyt. Ja monet muut tekevät samoin.
Mutta samalla niiden viholliset seuraavat saaliinhimoisina niiden jokaista siivenlyöntiä odottaen, mihinkä ne asettuvat kohottamaan kotiliettään, josta sitten löytäisi avuttoman perheen rääkättäväkseen ja raadeltavakseen.
Pahimmat pikkupedot ovat kissat ja – pienet pojan vintiöt, jotka kaikista pikkupedoista ovat säälimättömimmät, koska tekevät tihutyönsä pelkän nautinnon halusta tarvitsematta tyydyttää ruokahaluaan.
[See image gallery at www.laitasaari.net] Ja vaikka nuo molemmat tuholaiset: ”kiltit mirrit sekä äitien omat kullanmurut” omiensa silmissä tuntuvat niin kilteiltä ja viattomilta, on ne armottomasti karkoitettava kauaksi sieltä, missä pikku lintu palvelee suurta Luontoa, sillä kumpikaan ”eläinlaji” ei omaa säälintunnetta.
Sanoin jo, ettei kannata puhua ihmisten eetillisistä eikä esteettisistä tunteista, mutta niiden sieluun kyllä uppoaa toinen, parempi sana: hyöty. Kaikki muuttolinnut ovat ihmistä hyödyttävän elollisen luonnon parhaita suojelijoita tuholaisia vastaan. Katsokaapa vaan vaikkapa kottaraisen touhua, kun se on saanut kotinsa kuntoon. Sillä alkaa viikkoja kestävä muonankuljetus. Menee, tulee satoja kertoja päivässä nokassa lihava toukka, jonka se vie ensin hautovalle naaraalle ja sitten myöhemmin jälkeläisilleen. Tuo yksi ainoa kottaraisperhe on kesän mittaan kasvitarhastanne ja pelloiltanne hävittänyt kymmeniätuhansia vahingollisia toukkia. Ja saman, minkä jokin laji tekee pelloilla, jotkin muut saavat aikaan metsissä, missä elämä on vieläkin vilkkaampi.
Siis: lintujen tuholaisia ei saa laskea metsiin keväällä. Hiirten täytyy kelvata kissoille ja poikasten kiipeilyvaistoja on tyydytettävä toisin keinoin (se vaistohan se osittain metsiin vetää). Kotikartanolle sileitä kiipeilytankoja, sillä siitä atavismista poikaset eivät pääse, koska niiden esi-isät ovat kerran eläneet puissa. Ei apinoina, herra paratkoon, se olisi loukkaus apinaparkoja kohtaan, vaan samansukuisina ihmiseläiminä.
[See image gallery at www.laitasaari.net] Minä olen pessimisti enkä usko paljoakaan ihmisten jalouteen, mutta itseään ihminen rakastaa sekä omia tekojaan. Annetaanpa poikasten jonain kevännä rakentaa linnunpönttöjä, ja katsokaapa vaan, niissä pöntöissä ainakin linnut saavat olla rauhassa. Ne ovat sen pojan omia lintuja, jotka asuvat hänen pöntössään. Ja kukapa omiaan hävittää. Voihan joku arvioida tämän ilmiön kauniimmallakin tavalla, mutta minä tein sen omalla tyylilläni. Tulos kaikessa tapauksessa on sama.
Ja keneltäpä ihminen saa hyvästä työstä niin hartaan ja vilpittömän kiitoksen kuin taivaan linnuilta, sen tuottaman hyödyn lisäksi. Ja kyllä meille poloisille kiitoskin tuntuu hyvältä. Luonnontieteen kannalta tälle asialle löytyisi toinenkin selitys; mutta antaa nyt tähän jäädä jotain tunnettakin… 1
Aku