Oulujoen Uittoyhdistys on perustettu vuonna 1910, toki joessa uitettiin puita aikaisemminkin. Vuonna 1931 aloitettiin tukkien irtouitto, jolloin kaikkien puutavarayhtiöitten tukit olivat sekaisin. Tämä vaati Ouluun tukkien erottelun eri yhtiöitten kesken. Jokaisella puutavarayhtiöllä oli omat merkit tukkien ja pöllien päissä, joista ne osattiin tunnistaa. Parhaimpana kesänä uitettiin 1 700 000 tukkia! 1
Minä seurasin lapsena ja nuorena tukkien lipumista alavirtaan. Keväällä jäitten lähdettyä tukkilaiset alkoivat asentaa joelle puomeja, jotka ohjasivat tukit keskijoen kovempaan virtaan. Talojen kohdille he rakensivat aukot, joista kulkijoitten veneet pääsivät soutamaan rantaan puomien läpi.
Uittomiehillä oli rautainen moottorivene, joka veti työmiesten veneitä paikasta toiseen. Moottorivenettä ohjasi uittopäällikkö Aappo Kontu. Hän oli pyöreähkö mies, joka asui Löttölän kankaalla.
[See image gallery at www.laitasaari.net]Uittomiehiä saattoi olla toistakymmentä ja heillä oli uittokämppä lähellä Laukan rantaa. Konttisaari oli myös heidän käytössään.
Tukit luisuivat Montan kosken ja myöhemmin voimalaitoksen alapuolelle Muhoslampeen, josta lähtivät lipumaan alavirtaan. Koskien ja voimalaitosten välillä olivat omat uittomiehet.
Irtouiton aikana seilattiin tukeilla ja rakennettiin lauttoja, puomeilla juostiin myös kilpaa. Tämä oli rantatörmän nuorten kulta-aikaa, koska tekemistä riitti.
Vuoden uittoaika kesti toukokuulta elokuulle. Syksyllä uittomiehet puhdistivat rannat tukeista ja poistivat puomit. Tätä työtä ne nimittivät hännänviemiseksi kohti Oulua.
[See image gallery at www.laitasaari.net]Irtouittoa kesti vuoteen 1960, jolloin uittaminen muuttui nippu-uitoksi. Niput olivat suuria, ehkä kymmenen kuutioisia, paksulla rautalangalla ja vaijerilla sidottuja.
Uusi uittomuoto vaati suuria valmisteluja, piti rakentaa voimalaitoksille nippujensiirtolaitteet. Jokea täytyi myös ruopata matalemmilta kohdilta. Työt tehtiin ns. imuruoppaajalla, joka siirsi imemällä putkia pitkin joen pohjaliejua rantaan rakennetuille altaille. Altaita oli ainakin Hartikan ja Korivaaran koulun kohdilla.
Laukan lossin kohdalla tehtiin suuria joenpohjan syvennyksiä kaivinkoneilla. Uittohinaajankin täytyi olla edellistä voimakkaampi. Nippu-uitto oli siistiä puuhaa, ei tarvinnut enää ohjauspuomeja eikä rantojen puhdistusta. Lossin kulkua nippuletkan meno saattoi hidastaa, sillä matalan veden aikana lossin vaijeri täytyi laskea joen pohjaan.
Uintireissuilla pystyi nousemaan nippuletkan päälle ookaamaan.
[See image gallery at www.laitasaari.net]Tätä uittomuotoa kesti vuoteen 1982, jolloin uittaminen loppui Oulujoessa. Nykyisin tukkiniput huristavat junien ja kuorma-autojen kyydissä kohti määränpäätään. Kun uitto loppui, piti joki puhdistaa uppotukeista ja puomeista. Vielä nykyisinkin joen pohjasta nousee tukinpäitä kurkistamaan joen pintaan.
Muutamia uittomiehiä on jäänyt mieleeni. Konnun Aappo; uittopäällikkö irtouiton aikaan, Putaalan veljekset Pentti ja Heikki, Klemetin Niilo, Tihisen Jaakko, Lohelan veljekset, Sulo ja Leo.
Aapon tytär Kerttu muisteli isäänsä, kun hän ui lapsena tukkilaisten letkan viimeiseen veneeseen ja miehet peittelivät hänet pressun alle piiloon isältänsä, joka ohjasi moottorivenettä. Isä ei tahtonut ottaa tytärtään muuten kyytiin. Talviaikana Aappo teki suutarin hommia. Aapolla sanottiin olleen niin luikas polkupyörä, jolla hän kulki työmatkat Löttölän kankaalta Laukan rantaan, ettei pyörää tarvinnut polkasta kun muutaman kerran koko matkalla!
Lisää uitonaikaisia muisteloita olisi mukava lukea.
Näitä muisteli
– Leskelän Kalevi
P.S. Artikkelissa mainitut henkilöt: Jaakko Hansinpoika Tihinen (s. 1889), Tihinen no 6, Kalle Aappo Heikinpoika Kontu (s. 1896), Pienihuovinen Päivärinta no 32, Niilo Matias Klemetti (s. 1911), Isomäättä Törmälä no 16, Lohelan veljekset Sulo ja Leo, Siekkinen Kulmala no 23, Putaalan veljekset Pentti ja Heikki – heitä en pysty paikallistamaan mihinkään taloon, en Putaalaankaan. Kuka tietää? Soljan huom.