Torppari Heikki Heikinpoika Keränen keksi kivennostolaitteen. Kuva saatu Martti Keräseltä. Tämä artikkeli on jatkoa aiemmin ilmestyneelle Keräsen torpasta -artikkelille.
Heikki Aaponpoika Keränen (s. 1851) rakensi torpan kotitilalleen Suokylään vaimonsa Emilia o.s. Ähkysen (s. 1859) kanssa. Heikki toimi kelloseppänä eli uurmaakarina ja tämä työ vei häntä pitkin pitäjää. Riitauduttuaan veljensä Aapon kanssa hän purki torppansa Suokylästä ja siirsi sen Halolan maille. 1
Heikille ja Emilialle syntyi torpassa ainakin 17 lasta, joista 14 ehti aikuisikään. Torpassa oli varmasti välillä melkoisen ahdasta asua suuren lapsikatraan kanssa, mutta sopu sijaa antoi. Pojista Kalle muutti aikuistuttuaan lähelle. Hän oli kuuluisa kansanparantaja ja paransi sekä eläimiä että ihmisiä – töitä oli varmasti riittämiin lääkäripalveluiden tuolloin ollessa vain kaupungeissa. Aiemmasta artikkelista saimmekin lukea niistä ammeista, jotka Heikki Heikinpoika (s. 1891) – Kallen veli – teki veljensä ammatinharjoittamista varten.
Heikki Aaponpoika oli monitaituri – hän taisi jopa kanteleen soiton ja toimi pitkään Muhoksen lukkarina jumalanpalveluksissa. Silloiseen aikaan Muhoksen kirkossa ei ollut vielä urkuja ja säestys hoidettiin kanteleella Heikin toimesta! Hän toimi samalla myös esilaulajana. Kun Heikki kuoli vaimo Emilia jäi asumaan pikkupuolta yksin ja asui sitä elämänsä loppuun eli vuoteen 1938 saakka. Hänen jälkeensä siinä asui vuokralaisia – mm. Pyhäkosken voimalaitoksen rakennustyömaalla työskennellyn miehen perhe.
Heikin ja Emilian toinen poika Heikki (s. 1891) rakensi maille uudemman rakennuksen ja raivasi lisää viljelysalaa. Talonsa hän rakensi huolellisesti. Heikin kädentaidot näkyivät siinä hienosti – talossa oli mm. kaunis parveke. Kalle otti emännäkseen itseään kymmenen vuotta nuoremman Katri o.s. Väyrysen (s. 1905). Pelloissa viljeltiin perunaa, juurikasveja sekä erilaisia viljakasveja. Perheen lehmät laidunsivat metsissä ja soilla. Heikille ja Katrille ei syntynyt jälkikasvua, mutta heillä oli Marjatta -niminen ottotyttö – hänkin jo nyt edesmennyt.
Heikki Heikinpoika toimi kylän suutarina ja oli myös seppä. Maanviljelyksestä vastasi pääosin Katri-vaimo. Kun isännällä oli asiaa kaupunkiin, hän pukeutui hienosti pukuun, päällystakkina toimi berberi ja päähän hän laittoi mustan lierihatun. Toki herrasmiehellä piti vielä olla herraskeppikin!
Heikki oli kekseliäs mies, kuten jo aiemmasta artikkelista saimmekin lukea. Hän sorvasi kauniita huonekaluja ja tykkäsi tehdä käsitöinä erilaisia esineitä nahasta, pellistä, puusta ja raudastakin.
Heikki hankki taloonsa grammarin, mikä oli hyvin edistyksellistä, sillä sitä ei muulla rahvaalla vielä Muhoksella ollutkaan. Ilmeisesti hänen isänsä musikaalisuus oli yksi syy sen hankintaan. Grammari toimi jousiviritteisesti ja käynnistettiin vääntämällä kammesta, kovaäänistorvesta kuului levystä lähtevä ääni. Tytöistä grammari oli hieno ja mahtava laite ja tuvan lattialla usein tanssittiinkin.
Lisävaroja elantoon Heikki ja Katri hankkivat vuokraamalla pihapiiriin rakennettuja pieniä lisärakennuksia.
Vielä vanhoilla päivillään Heikki osti Olanderilta, Oulun palopäälliköltä, vanhan henkilöauton, vaikkei hänellä ajokorttia ollutkaan. Huvikseen hän tapasi ajella torpan pihalla. Heikin kuoltua auton oli ostanut oululainen pariskunta ja he kunnostivat sen aivan näyttelykuntoon. Olisipa mielenkiintoista saada blogiin kuvia tästä autosta – joita kuulema on!
Tällainen on ollut Keräsen torpparin mielenkiintoinen elämä – ei varmasti helpolla ole leipä tullut pöytään – mutta onpa tullut kuitenkin!